Tutustumiskäyntejä ja tapaamisia

Olemme reissun aikana tavanneet lukuisia ihania ihmisiä mielenkiintoisine elämäntarinoineen. Tutustumispaikoissamme olemme tavanneet paikallisia uurtajia ja suunnannäyttäjiä. On ollut hienoa huomata, että maassa on rohkeita ja eteenpäin katsovia ihmisiä, jotka jaksavat uskoa omaan tekemiseensä!

Esimerkkinä vammaisten naisten toiminta- ja työkeskuksen Epsan perustaja Sangita, joka on sisukkaasti raivannut tietä vammaisille ja vammautuneille naisille ja auttanut monia hankkimaan oman elantonsa. Myös harjoittelupaikkamme Down Schoolin perustaja Shila on oiva esimerkki sisukkaasta nepalilaisnaisesta, joka on laittanut alulle vammaisten lasten koulun, ja tekee tärkeää työtä erityisryhmien hyväksi. Unohtamatta myös tarmokkaita nepalilaismiehiä, kuten Rajendra, joka on perustanut huume- ja alkoholivieroitusklinikan, sekä oman kotimme Mercy Homen Tulsin, joka tekee hienoa työtä vähäosaisten lasten ja vanhusten hyväksi meidän oman kimppakämppämme alakerrassa.

Henry & Saira

On ollut myös ihana tutustua omaan paikalliseen ohjaajaamme Sairaan ja hänen perheeseen. Saira on paljasjalkainen katmandulainen nainen, joka aikoinaan tapasi kotinurkillaan suomalaisen Henryn. Pariskunta on pitänyt yhtä jo yli kymmenen vuoden ajan, minkä aikana Saira on lukenut lähihoitajaksi Pieksämäen Seurakuntaopistolla ja oppinut suomen kielen uskomattoman sujuvasti! Saira, Henry ja heidän 9-vuotias poikansa ovat asettuneet asumaan Kathmandun laidalle. He käyvät yleensä vuosittain Suomessa, mutta ainakin tällä hetkellä elämä ja arki Nepalissa on molempien mieleen. Saira on ollut meidän yhteyshenkilömme harjoittelupaikkaamme Down Schooliin ja tarvittaessa auttanut meitä muissakin asioissa. Iloksemme saimme heiltä kutsun kylään, ja kyllä meitä hemmoteltiin! Tarjolla oli itseleivottuja korvapuusteja ja Henryn talon katolle rakentaman pienen saunan löylyt! 😊

Näiden upeiden kohtaamisten lisäksi olemme saaneet tavata Nepalissa elämäntyötään tekeviä suomalaisia. Saimme sattumalta kuulla, että samaan aikaan Nepalissa on käymässä yksi suurista uranuurtajista, Kirsti Kirjavainen. Hänen elämäntyönsä Nepalissa oli tullut jo hieman tutuksi minulle ja Sarille koulussamme, missä yksi opettajistamme tutustutti meidät Kirstin kirjoittamaan teokseen hänen työstään täällä. Kirsti on Suomen Lähetysseuran työntekijä ja kätilö sekä Kirsti oli yksi kolmesta ensimmäisestä lähetysseuran lähetistä Nepalissa. Kirsti on auttanut Nepalissa etenkin syrjäkylien väestöä jo yli 40 vuoden ajan. Yhtenä iltana Kirsti tulla tupsahti Mercy Homeen meitä tapaamaan. Voi miten valoisa ja rohkea nainen! Me suut ammollaan kuuntelimme Kirstin tarinoita teekupposten ääressä. Häntä olisi voinut kuunnella vaikka kuinka pitkään, niin monia kokemuksia ja seikkailuja hänellä on takanaan. Hän on tullut maahan yli 40 vuotta sitten ensimmäisen kerran, ja nähnyt maan monia vaiheita. Rohkeasti hän on jatkanut tärkeää työtään, vaikka myös vastoinkäymisiä on ollut. Kirstin elämäntyöstä voi lukea lisää esimerkiksi seuraavista linkeistä:

https://areena.yle.fi/1-4170679

https://www.maailmankuvalehti.fi/2006/12/pitkat/kirsti-kirjavainen-lahetystyossa-nepalissa

https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000004748176.html (tarvitsee tilaajatunnuksen)

Kirstin tapaaminen

Maailma on pieni. Olimme saaneet kuulla Kirstiltä, että Kathmandussa asuvat myös Suomen Lähetysseuran työntekijät Juha ja Elina Lind. Ei mennyt kuin muutama päivä tapaamisestamme, kun olimme talomme katolla pesemässä pyykkiä ja nauttimassa auringosta, kun Juha ja Elina Tulsin saattelemana kävelivät paikalle. Saimme kuulla lisää tarinoita suomalaisten tärkeästä työstä Nepalissa. Juha ja Elina ovat siviiliammateiltaan lääkäreitä, mutta olleet erilaisissa tehtävissä Nepalissa vuosien saatossa. He viettivät maassa vuodet 1992-2000 (lukuun ottamatta 1995-1996), jonka jälkeen he asuivat vuosia Suomessa. Nepal kuitenkin veti puoleensa, ja pariskunta palasi maahan keväällä 2016. He ovat tehneet maassa lääkärin työtä sekä toimineet yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa. Lähetysseuran paikallinen toimisto Felm Nepal tekee työtä syrjittyjen väestöryhmien hyväksi. Lähetysseuran tukemat kansalaisjärjestöt edistävät esimerkiksi ruokaturvaa, koulutusta, rauhantyötä sekä naisten ja vammaisten asemaa. Forward Looking (paikallinen vammaisjärjestö, jossa pääsimme myöskin vierailemaan) on yksi Felm:in kumppanijärjestöistä. Lisää Lähetysseuran paikallistoimistosta Felm:stä voi lukea osoitteessa https://felm.suomenlahetysseura.fi/tyomme/aasia/nepal/ sekä Facebook- sivuilta ”Suomen Lähetysseura Nepalissa”. Oli mielenkiintoista kuulla Juhan ja Elinan näkemyksiä Nepalin kulttuurista ja yhteiskunnasta. Onni onnettomuudessa, että naapurissamme asuu kaksi lääkäriä, sillä Jonna pääsi käymään yksityisvastaanotolla jatkuneen flunssansa takia…

Tekstistä jälleen kiitos Jonnalle. Mielettömiä kohtaamisia ja aivan upeita mahdollisuuksia tämä reissu meille tarjonnut. Ei voi olla kuin kiitollinen, kun on saanut tavata täällä näitä upeita ihmisiä. 

- Eve 😘

Yö Nagi Gompan buddhaluostarissa

Shivapuri Peakin valloituksen jälkeen (ks. aiempi postaus) suuntasimme alas vuorilta Nagi Gompaan. Siellä sijaitsee Nepalin ainoa naisille (nunnille) suunnattu buddhaluostari. Luostarissa on poikkeuksellisesti kolme vanhaa miesmunkkia, muuten vain nunnia. Luostarissa asuu myös 36 vuoden 2015 maanjäristyksessä orvoksi jäänyttä lasta, suurin osa tyttöjä. Kuulemma poikien kasvaessa noin 10-12-vuoden ikään, tulee heidän poistua nunnaluostarista munkkiluostariin. Lapset käyvät samalla koulua luostarin alueella.

Ihastuttiin Jeren kanssa paikan tunnelmaan niin, että päätimme kysyä yösijaa majatalosta. Temppelin pihalla tapaamamme sveitsiläismies järjesti meille huoneen. Osallistuimme illan seremoniaan temppelissä. Seurasimme sivusta, kuinka nunnat lukivat mantrojaan ja soittivat välillä soittimiaan – isoja simpukoita, lautasia ja lyömäsoittimiaan. Seremonian jälkeen meidät kutsuttiin teelle ja illalliselle temppelin majatalon keittiöön. Rauhaisa ilta oli yhteisöllinen; samassa tilassa illallisti sveitsiläisiä, ranskalaisia, kanadalainen, suomalaisia ja temppelin nunna, joka hääräsi vähän niin kuin emäntänä. Emäntä myös kierrätti minua kädestä pitäen temppeliä ympäri; tapoihin kuului, että sisälle majataloon ei astuta ennen kuin temppeli on kierretty myötäpäivään ympäri. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, ymmärsimme toisiamme.

Yö sujui ihan mukavasti, vaikkakin sängyt olivat suunniteltu nepalilaisten koon mukaan, ja jalat sojottivat reunan yli. Heräsimme varhain osallistuaksemme klo 5.30 alkavaan aamuseremoniaan. Aamurukoukset kestivät klo 7 saakka, ja yön pimeys vaihtui ihanaan auringonnousuun. Näkymät alas Kathmandun laaksoon olivat upeat! Meille tarjottiin runsas aamiainen ja sitten oli aika sanoa heipat uusille tuttavuuksillemme. Vaelsimme alas rinteitä pitkin hieman haikeina. Luostarissa olisi viettänyt pidemmänkin ajan, niin rauhaisa ja harmoninen tunnelma siellä vallitsi.

Vierashuone

Yötä siis luostarissa viettivät Jonna ja Jere. Ilo oli sanoinkuvaamaton näiden kahden kasvoilla, kun heidät sinne jätettiin yötä viettelemään. 

- Eve 😘

Entire Power in Social Action, Nepal

Vierailimme pari päivää alkumatkasta Epsassa (Entire Power in Social Action). Epsa on sosiaalipalveluihin suuntautunut organisaatio, jonka on perustanut tarmokas, itsekin vammautunut paikallisnainen, Sangita. Epsa on perustettu tarpeesta oikeuttaa ja auttaa vammaisia naisia ja siellä tuotetaan erilaisia huovutus- ja neulontatuotteita, joita vammaiset naiset itse kehittävät.

Epsan työtilat olivat aiemmin tänä vuonna muuttaneet vuoriston laitamille Gongabun kaupunginosaan. Osa siellä työskentelevistä naisista asuu työpaikallaan, ja osa käy kotoa. Rakennuksia Epsalla oli kaksi ja kerroksia neljä. Siirtyminen rakennuksista ja kerroksista koostuu osittain hieman hankalastakin maastosta. Katsottaessa kuvia Epsan entisistä työtiloista ja etenkin vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen, tunsi kyllä tyytyväisyyttä heidän puolestaan näistä uusista ja paremmista työtiloista.

Saimme kunnian olla apuna tuottamassa suurempaa tilausta varten tarvittavia erilaisia huovutustöitä.

Jere ja Jonna mukana huovutustöissä.

Sarin, Even ja Seija open tuotokset.

Epsan valmistamia tuotteita.

Heiltä löytyy myös nettisivut, käy ihmeessä kurkkaamassa!

http://www.epsanepal.org

- Eve 😍

Temppeleihin tutustumista

Vapaana sunnuntaina päätimme lähteä katsastamaan kaksi temppeliä, jotka kuuluvat Kathmandun suosituimpiin kohteisiin. Ensimmäisenä tutustuimme Nepalin pyhimpiin hindupyhättöihin kuuluvaan Pashupatinathin temppelialueeseen. Pashupatinathin temppeli on pyhän Bagmatijoen varrelle levittäytyvä uskonnollinen alue. Kyseessä on suosittu hautajaisten järjestämispaikka ja mekin seurasimme joen rannalla ulkoilmassa tapahtuvaa polttohautausta. Ensin ruumis pestiin pyhässä joessa (jalat ja kasvot) ja edesmenneen elämää juhlittiin. Sen jälkeen ruumis poltettiin joen varrella olevalla ulokkeella ja tuhka kaadettiin jokeen. Kyseessä oli todella käymisen arvoinen paikka, hautajaisseremonia oli vaikuttava näky ja tunnelma oli rauhaisa ja jotenkin taianomainen. Vaikka koko rituaali kuulostaa kamalalta ja mekin näimme useita ruumiita, niin se on omalla tavallaan upea kunnioitus elämää kohtaan. Muutama kuva Pashnupatinathinista:

Sadhu eli pyhämies (paitsi tämä mies ei ollut varsinaisesti aito Sadhu,
sillä hän keräsi rahaa kuvia vastaan, joka ei Sadhuille kuulu).

Polttohautauspaikkoja vähempivaraisille.
 Polttohautauksia käynnissä.

Polttohautauspaikka varakkaammille.
Ennen polton aloittamista paikka koristeltiin kauttaaltaan ja
ilmeisesti lähimmät sukulaiset kiersivät aivan ruumiin
vierttä jonkin tietyn kaavan mukaan.

ihmisiä katsomassa polttohautauksia

Sieltä matka jatkui Boudhanathin temppeliin (Boudhaan), joka oli kävelymatkan päässä Pashupatinathista. Tämä temppeli on yksi tärkeimmistä Tiibetin ulkopuolella sijaitsevista buddhalaisista pyhätöistä. Sen arvellaan olevan peräisin 500 -luvun lopulta. Pyhiinvaeltajat kävelevät joka päivä rituaalin mukaisesti myötäpäivään kuvun muotoisen stupan ympäri eri tasanteilla ja pyörittävät rukousmyllyjä. Alue oli tiilimuurin ympäröimä ja oli kuin olisi astunut toiseen maailmaan kadun kaaoksen jälkeen! Aluetta ympäröivät värikkäät käsityöläisliikkeet ja kahvilat. Sieltä löytyi tiibetiläisiä matkamuistoja, kuten rukoushelmiä, tekstiilejä ja Dalai-lamaan liittyviä muistoesineitä. Näkemisen arvoinen paikka tämäkin!

Alla oleva kuva vaati päästä kaikista suurimmaksi, jotta tunne kuvasta välittyisi edes lähes täydellisesti.

Kolmas suosittu temppelinähtävyys Kathmandussa on Swayambhunath-temppeli, joka tunnetaan myös nimellä apinatemppeli. Se on vaikuttava buddhalainen pyhättö, jossa on kullattuja patsaita, rukousmyllyjä ja satoja kujeilevia apinoita. Swayambhunath on 400 – luvulta peräisin oleva sekä buddhalaisten että hindujen pyhä paikka. Temppelille johtaa jyrkät portaat, joissa on 365 askelta (me kuljimme portaat alas, koska tulimme temppelialueelle länsipuolelta toista reittiä. Kukkulan laella meitä tervehti Swayambhunathin valtava valkoiseksi kalkittu kupolimainen stupa. Paikka oli kiehtova kokemus. Siellä oli vuosisatoja vanhoja patsaita ja veistettyjä ikoneita. Satojen voilamppujen sekä suitsukkeiden makea tuoksu loi tähän ikivanhan uskonnollisen alueen ympärille maagisen tunnelman. Ja niitä apinoita oli niin hauska seurata! Temppeliltä oli upeat näkymät Kathmandun laaksoon ja korkeanpaikan kammoinen Sarikin uskaltautui muiden kannustamana näköalaravintolan terassille!

Välillä muistettu ottaa myös perinteisiä turistiselfieitä.

Tekstistä kiitos Sarille, ja suurimmasta osasta kuvista Jerelle! Mikä onni, että Jere sattui matkaan mukaan, sillä onhan nämä kuvat aivan upeita ja vaikuttavia!

- Eve 😘

Down School

Päädyimme tekemään lähihoitajan työharjoittelun Kathmandun Down Schoolissa, eli lähinnä Down syndrooma- diagnoosin saaneiden lasten ja nuorten koulussa. Virallista lähihoitajan työharjoittelua (kasvun tukemisen jakso) tänne on tullut tekemään Sari ja Jonna. Jere media-alan opiskelijana on tullut tutustumaan eri paikkoihin ja kuvaamaan eri kohteita, ja Eve lähihoitajaopiskelijana lähti tutustumaan myös alan eri paikkoihin.

Down School on paikallisen Shila Tapanin vuonna 2006 perustama koulu, joka on suunnattu lähinnä Down syndroomaa sairastaville lapsille ja nuorille. Koulussa on heidän lisäksi myös autisteja sekä oppimisvaikeuksia ja muita kehitysvammoja omaavia lapsia. Koulussa asuu ja opiskelee myös yksi CP-vammainen nuori nainen, jolla on omat henkilökohtaiset avustajansa ympäri vuorokauden. Tällä hetkellä koulussa on 28 oppilasta, ikähaitarilla 6-30 vuotta. Heidän koulunkäyntinsä kustantaa 2500 rupiaa kuukaudessa(19,38euroa), ja lounaasta he maksavat 50 rupiaa päivässä(0,39euroa). Osa lapsista näkyi syövän lounaan koulussa, ja osa ei. Noin kerran viikossa koululounas sisältää liharuokaa, ja kerran viikossa he kuulemma myös tarjoilevat länsimaalaista ruokaa.

Koulun toimintaa rahoitetaan sponsoreiden ja lahjoittajien voimin. Osalla lapsista on sponsorit perheen ulkopuolelta – tapasimme esimerkiksi australialaisen miehen, joka sponsoroi yhden oppilaan koulunkäyntiä. Koululla käy noin kerran viikossa puheterapeutti ja pari kertaa viikossa fysioterapeutti. He ottavat aina muutaman oppilaan kerrallaan vastaanotolleen, terapiaa eniten tarvitsevia. Virallisia opettajia koulussa ei tunnu olevan, vaan suurin osa siellä työskentelevistä naisista on oppilaiden omia äitejä. Koulu järjestää kuukausittain retkiä, ja kaikkien syntymäpäiviä ja muita juhlia juhlitaan ahkerasti.

Nepalilaiset osaavat kyllä ottaa ilon irti musiikista ja tansseista! Jokaisena koulupäivänä olemme saaneet todistaa hienoja tanssiesityksiä, ja toki päässeet itsekin mukaan tanssin pyörteisiin! Perinteiset tanssit ja koreografiat moni nuorempikin lapsi tuntee. On siinä ollut suomalaisilla päät pyörällä! Tanssin ja musiikin ohessa päivittäisiin rutiineihin kuuluu ulkojumppa, joka alkaa koulupäivän alettua klo 10. Yksi lapsista ohjeistaa takapihalla muuta ryhmää erilaisiin liikkeisiin, jotka ovat päivittäin samoja ja samassa järjestyksessä. Lapset ovat asettautuneet kolmeen riviin pituusjärjestyksessä, ja jumpan lopuksi lauletaan aina Nepalin kansallislaulu. Tästä siirrytään sisätilan isoon tilaan, missä jumppaaminen jatkuu ”joogan” muodossa. Opettajat ohjaavat lapsia tekemään erilaisia (aika haastaviakin) liikkeitä, ja kuri on melko jämpti. Liikkeet pyydetään tekemään kunnolla ja oikein, ja laiskat lapset saavat välillä tehdä liikkeet uudelleen open tiukassa valvonnassa.

Aamuisien jumppien jälkeen jäädään istumaan saliin isoon piiriin. Noin klo 11 saakka yleensä leikitään erilaisia leikkejä, lauluja ja pelejä – mekin alamme jo oppia paikallisia nepalilaisia leikkejä, sillä leikit ovat yleensä samoja. Leikkien jälkeen mennään ulos juomaan vettä, ja joskus tarjolla voi olla pientä välipalaa. Tämän jälkeen ohjelma vähän vaihtelee. 

Joogailua

Sunnuntaisin (mikä on kouluviikon ensimmäinen päivä) ja maanantaisin on äidinkieltä, tiistaisin ja keskiviikkoisin on englantia ja tanssia, torstaisin on matematiikkaa ja tanssia ja perjantaisin matematiikkaa. Näin ainakin lukujärjestyksen mukaan. Näyttäisi kuitenkin siltä, että osa oppilaista tekee lukujärjestyksen mukaisia asioita, ja osa tekee mitä milloinkin opet heille antavat tehtäväksi. Muutamat edistyneemmät ja vanhemmat oppilaat tekevät hieman haastavimpia juttuja, englannin tunnilla tehtävänanto on esimerkiksi englanniksi ja oppilaiden tulee kirjoittaa kokonaisia lauseita. Samalla tunnilla olevat heikommat oppilaat vuorostaan saattavat kirjoittaa omaa nimeään parin sivun verran tai värittää kuvia.

Olemme olleet oppitunneilla mukana, ja auttaneet oppilaita heidän erilaisissa tehtävissään. Aina oppilaat eivät saa kovinkaan selkeitä ohjeita opeilta, ja olemme sitten itse luovineet tilanteissa keksien heille puuhaa. Huomaa, että osa oppilaista jaksaa ihan eri tavalla keskittyä tekemiseensä, kun joku istuu vieressä ja kannustaa eteenpäin. Monella oppilaalla olisi varmasti potentiaalia myös haastavimpiin tehtäviin ja edistyksellisempään opiskeluun, mikäli resursseja ja opetusta olisi tarpeeksi.

Noin klo 12 tarjoillaan lounas erillisessä pienessä rakennuksessa. Koulun keittiössä pääkokkina häärää Shilan äiti. Koko perhe asuu siis koulurakennuksen yläkerrassa. Ruokailun jälkeen oppilaat joko istuvat pihalla auringossa tai siirtyvät sisätiloihin ”lepäämään”. Heille on merkitty lukujärjestykseen oma lepohetki. Toiset pötköttelevät patjoilla, ja toisilla on virtaa leikkiä ja pelata lisää. Moni lapsi hakee reippaasti kontaktia, ja saatamme vaikka saada väsyneen oppilaan (tai montakin) lepäämään syliin tai kainaloon. Muutenkin lapset ovat ottaneet meidät hyvin vastaan ja kauaa ei kyllä tarvitse yksin istuskella!

Oppitunti "isojen" ryhmällä

Iltapäivien ohjelma vaihtelee lukujärjestyksen mukaan viikonpäivästä riippuen. Sunnuntaisin, maanantaisin ja keskiviikkoisin vuorossa on tanssia, tiistaisin on vuorossa liikuntaa, torstaisin taidetta sekä käsitöitä ja perjantai on ”Fun Friday” eli yleensä luvassa on tanssia ja leikkejä. Tiistain liikuntahetkessä pihalle tuotiin kaksi pitkää penkkiä, joilla lapset harjoittelivat tasapainokävelyä. Pienellä pihalla myös pelattiin pallopelejä. Osaa lapsista touhu ei tuntunut kiinnostavan, joten he seurasivat muiden otteita sivusta. Koululla käy myös erikseen musiikinopettaja sekä tanssinopettaja. He ottavat muutaman lapsen kerrallaan tunneilleen.

Koulupäivä loppuu kello 15. Osa lapsista jää vielä pidemmäksi aikaa koululle odottamaan kyytiään kotiin. Pari isompaa lasta tulee itse kävellen kouluun, mutta suurin osa tuodaan ja haetaan. Koulupäivien kulku ja opiskelu poikkeaa todella paljon suomalaisesta kulttuurista. Kovinkaan suunnitelmallista ja järjestelmällistä opetus ei tunnu olevan. Tärkeintä sekä oppilaille että henkilökunnalle on varmaankin yhteisöllisyys, ei niinkään oppiminen ja edistyminen. Tämä näkemys siis vain ulkopuolisen silmin katsottuna. Lapset tuntuvat olevan tyytyväisiä ja onnellisia, ja surullisia naamoja harvoin näkee. Sellaista iloisuutta sekä musiikin ja tanssin täyttämää koulupäivää tuskin moni lapsi Suomessakaan vieroksuisi…

Tekstin pakertamisesta kunnia Jonnalle! Tehdään myöhemmin vielä toinen postaus Down koulusta, joissa kerrotaan enemmän meidän vetämistä jutuista.

Kuulemisiin! - Eve 😘

Pään huimausta 2732 metrissä

Diwalin juhlinnan vuoksi ensimmäinen viikkomme Nepalissa kului lähes kokonaan "vapaapäivillä". Käytimme tietenkin ajan hyödyksi ja matkasimme perjantaina 9.11 valloittamaan Shivapuri Peakin. Shivapuri Peak on Kathmandun laakson kansallispuistoalueen korkein huippu, joka kohoaa meren pinnasta 2732 metriin. Itse Kathmandu on noin 1400 metriä merenpinnasta, ja pääsimme taksilla jokusen matkan rinnettä ylös kansallispuiston portille, josta jatkoimme jalan. Ylösnousua jalan meille kertyi suunnilleen 1000metriä ja matka oli lähes kokonaan vanhoja kivisiä portaita ylöspäin. Pohkeet kiitti kapuamisesta vielä muutaman päivän reissun jälkeenkin.. Ja toki alas oli portaita samanmoinen matka! 

Jere ja muut apinat kuulemma asuu tulevaisuudessa tässä. 

Liki 8-tonnisten vuorien lumihuippujakin näkyi matkalla.

Vuoristosta löytynyt temppeli, Shivapuri Bagdwar.

Paikallinen vuoristohuussi.

Nepaliperheen bhai = veli,  löysi paikkansa loppumatkastakin. 

Vuoristoilma oli aivan ihanaa vaihtelua kaupungin saasteen keskeltä. Ja täydellistä mieliterapiaa!

- Eve 😘