Lähdön hetki

Matka Nepaliin startattiin 5.11 maanantaina. Tosiaan kun tullaan eripuolilta Suomea, tavattiin vasta lentokentällä. Me muut opiskelijat oltiin keritty tavata toisemme ennestään, mutta Jere kohdattiin vasta lentokentällä. Hienosti Jere meidät bongas kentän käytävältä, "Te ootte lähössä Nepaliin?!" kun käveltiin äänekkäinä Helsinki-Vantaan kentällä, haha. Ja siitähän matka sitten alkoi!

Tässä me innokkaat naispuoleiset opiskelijat lähdössä yhdessä meidän ihanan Seija-opettajan kanssa kaikkine omine kantamuksineen sekä tietenkin tuliaisineen!

Ensin me lennettiin Helsingistä Dohaan, jossa meillä oli vaihtoaikaa muutama tunti. Istuttiin kahville ja tutustuttiin toisiimme. Pian koittikin sitten lähtö jatkolennolle ja vasta tässä vaiheessa tajuttiin, ETTÄ JEREN LENTO ON E R I!! No eihän siinä. Ei huolineet virkailijat poikaa enää samalle lennolle muun kanalauman kanssa, joten piti sanoa pienimmälle veljellemme hetkelliset hyvästit ja kiiruhtaa omalle lennolle. Onneks tällä laumalla oli täysluotto tuohon sälliin, että se kyllä selviää. Ja niinhän se selviski, paremmin ku hyvin!

Dohasta oli sitten lento määränpäähän, Kathmanduhun. Molemmilla lennoilla oli erittäin ystävällinen henkilökunta ja hyvät sapuskat, joten matkat sujui mukavasti. Kathmandussa olikin sitten ihan oma meininkinsä lentokentällä. Ensin piti täytellä viisumilappuset, sitten ihmeteltiin minnekkä ihmeeseen seuraavaksi, no toisia lappusia täyttämään toki ja sitten maksamaan ja sitten vielä lappujen kanssa yhelle luukulle ja sitten päästiin turvatarkastuksen kautta hakemaan laukkuja. Osataampa ainaki ku ammattilaiset ens kerran ku tänne tullaan!😉😆

Kathmandussa lentokentällä meitä oli vastassa meidän majapaikan johtaja. Istuttiin autoon ja jatkettiin matkaa kohti tuntematonta. Autosta seurattiin liikennettä, joka näytti meidän silmiin aika kaoottiselta. Ihmiset, autot, mopot, skootterit, koirat, lehmät ja välistä apinatkin siellä sulassa sovussa vetelivät menemään. Autojen ja mopojen töötit lauloi vähän väliä ja mopojen kyydissäkin oli porukkaa kun pienessä Fiatissa Suomen maaseudulla 80-luvulla.

Matka majapaikkaan kesti jokusen tovin ja välissä pysähdyttiin paikallisessa isommassa marketissa. Siellähän sitä riitti ihmettelemistä, mitä ruokaa sitä oikein osaa ostaa ja apua, paljollako, kun lompakko on täynnä tonneja. Varustauduttiin isolla määrällä vesipulloja ja vessapaperia.

Majapaikkana meillä täällä Kathmandussa on Koinonia Mercy Home, viralliselta nimeltään Koinonia sosial service Nepal. Tässä rakennuksessa on kaksi ylintä kerrosta varattu vierailijoille ja alemmissa kerroksissa asuu vanhuksia ja orpoja tai muuten kodittomia lapsia. Vanhukset ja lapset tulevat hyvin toimeen keskenään ja huolenpito on molemmin puolista. Meistäkin on pidetty erinomaista huolta ja meidät otettiin saapuessamme vastaan iloisin mielin, vaikkei juurikaan yhteistä kieltä löydykkään. Teemme kattavamman postauksen majapaikastamme myöhemmin. :)








Saavuttiin Kathmanduhun joskus puoli neljän maita ja majapaikalle päästiin pimeän tullen, seitsemän jälkeen. Eka ilta menikin vähän ihmetellessä ja aikaisiin käytiin nukkumaan. Ja tosiaan, pimeä laskeutuu tänne jo kuuden maita, joka on kyllä pistänyt täällä omankin vuorokausirytmin taittumaan vähän paikallisten mukaan.

See you in next post! 😘

- Eve