Down School

Päädyimme tekemään lähihoitajan työharjoittelun Kathmandun Down Schoolissa, eli lähinnä Down syndrooma- diagnoosin saaneiden lasten ja nuorten koulussa. Virallista lähihoitajan työharjoittelua (kasvun tukemisen jakso) tänne on tullut tekemään Sari ja Jonna. Jere media-alan opiskelijana on tullut tutustumaan eri paikkoihin ja kuvaamaan eri kohteita, ja Eve lähihoitajaopiskelijana lähti tutustumaan myös alan eri paikkoihin.

Down School on paikallisen Shila Tapanin vuonna 2006 perustama koulu, joka on suunnattu lähinnä Down syndroomaa sairastaville lapsille ja nuorille. Koulussa on heidän lisäksi myös autisteja sekä oppimisvaikeuksia ja muita kehitysvammoja omaavia lapsia. Koulussa asuu ja opiskelee myös yksi CP-vammainen nuori nainen, jolla on omat henkilökohtaiset avustajansa ympäri vuorokauden. Tällä hetkellä koulussa on 28 oppilasta, ikähaitarilla 6-30 vuotta. Heidän koulunkäyntinsä kustantaa 2500 rupiaa kuukaudessa(19,38euroa), ja lounaasta he maksavat 50 rupiaa päivässä(0,39euroa). Osa lapsista näkyi syövän lounaan koulussa, ja osa ei. Noin kerran viikossa koululounas sisältää liharuokaa, ja kerran viikossa he kuulemma myös tarjoilevat länsimaalaista ruokaa.

Koulun toimintaa rahoitetaan sponsoreiden ja lahjoittajien voimin. Osalla lapsista on sponsorit perheen ulkopuolelta – tapasimme esimerkiksi australialaisen miehen, joka sponsoroi yhden oppilaan koulunkäyntiä. Koululla käy noin kerran viikossa puheterapeutti ja pari kertaa viikossa fysioterapeutti. He ottavat aina muutaman oppilaan kerrallaan vastaanotolleen, terapiaa eniten tarvitsevia. Virallisia opettajia koulussa ei tunnu olevan, vaan suurin osa siellä työskentelevistä naisista on oppilaiden omia äitejä. Koulu järjestää kuukausittain retkiä, ja kaikkien syntymäpäiviä ja muita juhlia juhlitaan ahkerasti.

Nepalilaiset osaavat kyllä ottaa ilon irti musiikista ja tansseista! Jokaisena koulupäivänä olemme saaneet todistaa hienoja tanssiesityksiä, ja toki päässeet itsekin mukaan tanssin pyörteisiin! Perinteiset tanssit ja koreografiat moni nuorempikin lapsi tuntee. On siinä ollut suomalaisilla päät pyörällä! Tanssin ja musiikin ohessa päivittäisiin rutiineihin kuuluu ulkojumppa, joka alkaa koulupäivän alettua klo 10. Yksi lapsista ohjeistaa takapihalla muuta ryhmää erilaisiin liikkeisiin, jotka ovat päivittäin samoja ja samassa järjestyksessä. Lapset ovat asettautuneet kolmeen riviin pituusjärjestyksessä, ja jumpan lopuksi lauletaan aina Nepalin kansallislaulu. Tästä siirrytään sisätilan isoon tilaan, missä jumppaaminen jatkuu ”joogan” muodossa. Opettajat ohjaavat lapsia tekemään erilaisia (aika haastaviakin) liikkeitä, ja kuri on melko jämpti. Liikkeet pyydetään tekemään kunnolla ja oikein, ja laiskat lapset saavat välillä tehdä liikkeet uudelleen open tiukassa valvonnassa.

Aamuisien jumppien jälkeen jäädään istumaan saliin isoon piiriin. Noin klo 11 saakka yleensä leikitään erilaisia leikkejä, lauluja ja pelejä – mekin alamme jo oppia paikallisia nepalilaisia leikkejä, sillä leikit ovat yleensä samoja. Leikkien jälkeen mennään ulos juomaan vettä, ja joskus tarjolla voi olla pientä välipalaa. Tämän jälkeen ohjelma vähän vaihtelee. 

Joogailua

Sunnuntaisin (mikä on kouluviikon ensimmäinen päivä) ja maanantaisin on äidinkieltä, tiistaisin ja keskiviikkoisin on englantia ja tanssia, torstaisin on matematiikkaa ja tanssia ja perjantaisin matematiikkaa. Näin ainakin lukujärjestyksen mukaan. Näyttäisi kuitenkin siltä, että osa oppilaista tekee lukujärjestyksen mukaisia asioita, ja osa tekee mitä milloinkin opet heille antavat tehtäväksi. Muutamat edistyneemmät ja vanhemmat oppilaat tekevät hieman haastavimpia juttuja, englannin tunnilla tehtävänanto on esimerkiksi englanniksi ja oppilaiden tulee kirjoittaa kokonaisia lauseita. Samalla tunnilla olevat heikommat oppilaat vuorostaan saattavat kirjoittaa omaa nimeään parin sivun verran tai värittää kuvia.

Olemme olleet oppitunneilla mukana, ja auttaneet oppilaita heidän erilaisissa tehtävissään. Aina oppilaat eivät saa kovinkaan selkeitä ohjeita opeilta, ja olemme sitten itse luovineet tilanteissa keksien heille puuhaa. Huomaa, että osa oppilaista jaksaa ihan eri tavalla keskittyä tekemiseensä, kun joku istuu vieressä ja kannustaa eteenpäin. Monella oppilaalla olisi varmasti potentiaalia myös haastavimpiin tehtäviin ja edistyksellisempään opiskeluun, mikäli resursseja ja opetusta olisi tarpeeksi.

Noin klo 12 tarjoillaan lounas erillisessä pienessä rakennuksessa. Koulun keittiössä pääkokkina häärää Shilan äiti. Koko perhe asuu siis koulurakennuksen yläkerrassa. Ruokailun jälkeen oppilaat joko istuvat pihalla auringossa tai siirtyvät sisätiloihin ”lepäämään”. Heille on merkitty lukujärjestykseen oma lepohetki. Toiset pötköttelevät patjoilla, ja toisilla on virtaa leikkiä ja pelata lisää. Moni lapsi hakee reippaasti kontaktia, ja saatamme vaikka saada väsyneen oppilaan (tai montakin) lepäämään syliin tai kainaloon. Muutenkin lapset ovat ottaneet meidät hyvin vastaan ja kauaa ei kyllä tarvitse yksin istuskella!

Oppitunti "isojen" ryhmällä

Iltapäivien ohjelma vaihtelee lukujärjestyksen mukaan viikonpäivästä riippuen. Sunnuntaisin, maanantaisin ja keskiviikkoisin vuorossa on tanssia, tiistaisin on vuorossa liikuntaa, torstaisin taidetta sekä käsitöitä ja perjantai on ”Fun Friday” eli yleensä luvassa on tanssia ja leikkejä. Tiistain liikuntahetkessä pihalle tuotiin kaksi pitkää penkkiä, joilla lapset harjoittelivat tasapainokävelyä. Pienellä pihalla myös pelattiin pallopelejä. Osaa lapsista touhu ei tuntunut kiinnostavan, joten he seurasivat muiden otteita sivusta. Koululla käy myös erikseen musiikinopettaja sekä tanssinopettaja. He ottavat muutaman lapsen kerrallaan tunneilleen.

Koulupäivä loppuu kello 15. Osa lapsista jää vielä pidemmäksi aikaa koululle odottamaan kyytiään kotiin. Pari isompaa lasta tulee itse kävellen kouluun, mutta suurin osa tuodaan ja haetaan. Koulupäivien kulku ja opiskelu poikkeaa todella paljon suomalaisesta kulttuurista. Kovinkaan suunnitelmallista ja järjestelmällistä opetus ei tunnu olevan. Tärkeintä sekä oppilaille että henkilökunnalle on varmaankin yhteisöllisyys, ei niinkään oppiminen ja edistyminen. Tämä näkemys siis vain ulkopuolisen silmin katsottuna. Lapset tuntuvat olevan tyytyväisiä ja onnellisia, ja surullisia naamoja harvoin näkee. Sellaista iloisuutta sekä musiikin ja tanssin täyttämää koulupäivää tuskin moni lapsi Suomessakaan vieroksuisi…

Tekstin pakertamisesta kunnia Jonnalle! Tehdään myöhemmin vielä toinen postaus Down koulusta, joissa kerrotaan enemmän meidän vetämistä jutuista.

Kuulemisiin! - Eve 😘

Pään huimausta 2732 metrissä

Diwalin juhlinnan vuoksi ensimmäinen viikkomme Nepalissa kului lähes kokonaan "vapaapäivillä". Käytimme tietenkin ajan hyödyksi ja matkasimme perjantaina 9.11 valloittamaan Shivapuri Peakin. Shivapuri Peak on Kathmandun laakson kansallispuistoalueen korkein huippu, joka kohoaa meren pinnasta 2732 metriin. Itse Kathmandu on noin 1400 metriä merenpinnasta, ja pääsimme taksilla jokusen matkan rinnettä ylös kansallispuiston portille, josta jatkoimme jalan. Ylösnousua jalan meille kertyi suunnilleen 1000metriä ja matka oli lähes kokonaan vanhoja kivisiä portaita ylöspäin. Pohkeet kiitti kapuamisesta vielä muutaman päivän reissun jälkeenkin.. Ja toki alas oli portaita samanmoinen matka! 

Jere ja muut apinat kuulemma asuu tulevaisuudessa tässä. 

Liki 8-tonnisten vuorien lumihuippujakin näkyi matkalla.

Vuoristosta löytynyt temppeli, Shivapuri Bagdwar.

Paikallinen vuoristohuussi.

Nepaliperheen bhai = veli,  löysi paikkansa loppumatkastakin. 

Vuoristoilma oli aivan ihanaa vaihtelua kaupungin saasteen keskeltä. Ja täydellistä mieliterapiaa!

- Eve 😘

Happy Diwali!

Diwali (Deepavali)= "Festival of lights" on hindujen vuotuinen juhla, jonka suora käännös tarkoittaa valon tai lamppujen juhlaa ja joka symboloi hyvyyden voittoa pahuudesta. Tämän hindujen tärkeimmän juhlan kunniaksi sytytetään kynttilöitä, ripustetaan valonauhoja ja lamppuja sekä järjestetään ilotulituksia. Juhlan aikana öljykynttilöiden rivit koristavat kaupunkia symboloimassa sisäistä valoa.
    Juhla sijoittuu joka vuosi myöhälle syksyyn, loka-marraskuulle. Juhlimista kestää kokonainen viikko ja tämä upea valon juhla on hinduille yhtä tärkeä, kuin on joulu kristityille. Juhlassa korostuu voimakas yhteisöllisyyden tunne sekä hyvä tahto.

   Hindujen lisäksi Diwalia viettävät myös muun muassa buddhalaiset, sikhit ja jainalaiset. Diwali on Nepalin lisäksi monessa muussakin maassa virallinen kalenterijuhla.
   Täällä Nepalissa juhlaa kutsutaan myös nimellä Tihar. Jokaiselle päivälle oli oma juhlittavansa ja festivaaliaikaa kestää aina virallisesti viisi päivää, mutta viikonlopullekkin riitti riemua meidän kulmilla.

Diwali = diya/deepa (öljykynttilä savikupissa) ja avali (rivi)

First day of Diwali, Kag Tihar, worship of Crows.
Ensimmäisenä päivänä juhlitaan variksia ja ihmiset tuovat talojensa katoille ruokia variksia varten. Hindulaiset uskovat varisten olevan viestintuojia, niin hyvässä kuin pahassakin. Myös katolla rääkyvän variksen uskotaan kertovan vierailijoiden saapumisesta tai rääkymisen olevan viesti kuoleman jumalalta, Yamalta.

Second day of Diwali, Kukur Tihar, celebration of dogs.
Toisena päivänä juhlitaan ja kunnioitetaan koiria. Koirien kauloja koristivat oranssit seppeleet sekä otsassa komeili punainen piste. Koirienkin uskotaan olevan viestin tuojia kuoleman jumalalta, Yamalta, sekä koirien uskotaan vartioivan porttia kuoleman jälkeiseen elämään.

Third day of Diwali, Laxmi Puja day, worship of the goddess of wealth.
Laxmi Puja, eli Lakshmi on hindulainen vaurauden jumalatar. Diwalin aikana Lakshmilta pyydetään suojelusta ja hänen toivotaan olevan ensi vuonna suotuisa ja siksi ihmiset avaavat kotinsa ovet sekä ikkunat ja sytyttelevät kynttilöitä kutsuakseen jumalattaren kotiinsa.

Fourth day of Diwali, Gow pooja, worship of cows. 
Aamulla lehmät ruokitaan hyvin sekä lehmiä koristellaan erilaisin kukin ja kuvioin. Lehmiä pidetään maailmankaikkeuden äiteinä. 

The fifth and last day of Tihar is Bhai Tika.
Viides päivä on kaikkein tärkein päivä juhlaviikossa ja se on veljien päivä. Veljet kokoontuvat siskojensa luo ja siskot tekevät veljiensä otsaan merkin, jota sanotaan Tikaksi. Siskot kiittävät näin veljiään suojelusta ja veljet antavat siskoilleen kiitokseksi lahjoja tai rahaa.

Ja mehän oltiin onnekkaita! Saavuttiin Kathmanduhun juuri tällä valon juhlaviikolla! Tämä oli ensimmäinen juhlavuosi vuosiin, kun tässä maassa jokaisella oli täysi mahdollisuus sähköön diwalin aikana ja mahdollisuus ripustaa upeita valojanauhoja palamaan talojen seinille. Oli muuten aika upea näky!

Jokaisen kaupan sekä kodin oven edustalle oli
tehty erilaisia upeita koristuksia Lakshmia varten. 

Värjätyistä riisijauhosta tehtyjä rangoli-kuvioita
 näkyi ympäri kaupunkia.

Rangoli-kuvio valmistumassa.

Garden Of Dreams

Poikettiin ekoina päivinä myös Garden Of Dreams nimisessä puutarhassa aivan Thamelin kulmilla. Puutarha on vanha, 1900-luvun alkupuolella rakennettu, mutta hyvin pidetty sekä aidattu, joten isompien katujen melut eivät kuuluneet lainkaan puutarhaan. Ja koska oli Diwalin aika, pimeää kohden puisto koristeltiin öljykynttilöin kauttaaltaan. 

Auringonlaskua puutarhassa.

Taksit on täällä ihan mielettömän pieniä, ihan mopoauton kokosia koppeja, mut hyvin me mahduttiin takapenkille kotimatkalla!

Ps, emme vakuuta kaikkia tietoja Diwaliin liittyen ihan täysiksi faktoiksi! Postaus koostettu meille kertoman perusteella ja netistä hankitun lisätiedon ympärille. 🙏

Seuraavaan postaukseen, Adios!😘

Lähdön hetki

Matka Nepaliin startattiin 5.11 maanantaina. Tosiaan kun tullaan eripuolilta Suomea, tavattiin vasta lentokentällä. Me muut opiskelijat oltiin keritty tavata toisemme ennestään, mutta Jere kohdattiin vasta lentokentällä. Hienosti Jere meidät bongas kentän käytävältä, "Te ootte lähössä Nepaliin?!" kun käveltiin äänekkäinä Helsinki-Vantaan kentällä, haha. Ja siitähän matka sitten alkoi!

Tässä me innokkaat naispuoleiset opiskelijat lähdössä yhdessä meidän ihanan Seija-opettajan kanssa kaikkine omine kantamuksineen sekä tietenkin tuliaisineen!

Ensin me lennettiin Helsingistä Dohaan, jossa meillä oli vaihtoaikaa muutama tunti. Istuttiin kahville ja tutustuttiin toisiimme. Pian koittikin sitten lähtö jatkolennolle ja vasta tässä vaiheessa tajuttiin, ETTÄ JEREN LENTO ON E R I!! No eihän siinä. Ei huolineet virkailijat poikaa enää samalle lennolle muun kanalauman kanssa, joten piti sanoa pienimmälle veljellemme hetkelliset hyvästit ja kiiruhtaa omalle lennolle. Onneks tällä laumalla oli täysluotto tuohon sälliin, että se kyllä selviää. Ja niinhän se selviski, paremmin ku hyvin!

Dohasta oli sitten lento määränpäähän, Kathmanduhun. Molemmilla lennoilla oli erittäin ystävällinen henkilökunta ja hyvät sapuskat, joten matkat sujui mukavasti. Kathmandussa olikin sitten ihan oma meininkinsä lentokentällä. Ensin piti täytellä viisumilappuset, sitten ihmeteltiin minnekkä ihmeeseen seuraavaksi, no toisia lappusia täyttämään toki ja sitten maksamaan ja sitten vielä lappujen kanssa yhelle luukulle ja sitten päästiin turvatarkastuksen kautta hakemaan laukkuja. Osataampa ainaki ku ammattilaiset ens kerran ku tänne tullaan!😉😆

Kathmandussa lentokentällä meitä oli vastassa meidän majapaikan johtaja. Istuttiin autoon ja jatkettiin matkaa kohti tuntematonta. Autosta seurattiin liikennettä, joka näytti meidän silmiin aika kaoottiselta. Ihmiset, autot, mopot, skootterit, koirat, lehmät ja välistä apinatkin siellä sulassa sovussa vetelivät menemään. Autojen ja mopojen töötit lauloi vähän väliä ja mopojen kyydissäkin oli porukkaa kun pienessä Fiatissa Suomen maaseudulla 80-luvulla.

Matka majapaikkaan kesti jokusen tovin ja välissä pysähdyttiin paikallisessa isommassa marketissa. Siellähän sitä riitti ihmettelemistä, mitä ruokaa sitä oikein osaa ostaa ja apua, paljollako, kun lompakko on täynnä tonneja. Varustauduttiin isolla määrällä vesipulloja ja vessapaperia.

Majapaikkana meillä täällä Kathmandussa on Koinonia Mercy Home, viralliselta nimeltään Koinonia sosial service Nepal. Tässä rakennuksessa on kaksi ylintä kerrosta varattu vierailijoille ja alemmissa kerroksissa asuu vanhuksia ja orpoja tai muuten kodittomia lapsia. Vanhukset ja lapset tulevat hyvin toimeen keskenään ja huolenpito on molemmin puolista. Meistäkin on pidetty erinomaista huolta ja meidät otettiin saapuessamme vastaan iloisin mielin, vaikkei juurikaan yhteistä kieltä löydykkään. Teemme kattavamman postauksen majapaikastamme myöhemmin. :)








Saavuttiin Kathmanduhun joskus puoli neljän maita ja majapaikalle päästiin pimeän tullen, seitsemän jälkeen. Eka ilta menikin vähän ihmetellessä ja aikaisiin käytiin nukkumaan. Ja tosiaan, pimeä laskeutuu tänne jo kuuden maita, joka on kyllä pistänyt täällä omankin vuorokausirytmin taittumaan vähän paikallisten mukaan.

See you in next post! 😘

- Eve 

Meet Himalayan survivors!

Heippa.

Melkein jo kaksi viikkoa on takana elämää Nepalissa ja blogikirjoitus on jäänyt taka-alalle, kun tekemistä on riittänyt joka päivälle niin runsaasti! Hyvin meillä täällä menee.
Ekan postauksen aiheena pidettiin tärkeimpänä kertoa teille, ketä me oikein ollaan.
So now, meet Himalayan survivors!

Jonna

Mä oon Jonna 33-vuotias lähihoitajaopiskelija Kuopiosta. Olen aikoinaan opiskellut matkailualan restonomiksi, mutta tuntuu, että vihdoin olen oikealla alalla. Olen aikaisemmin työskennellyt erityisryhmien parissa ja siitä kiinnostus heräsi hoitoalaan.
Olen matkustellut paljon sekä asunutkin ulkomailla, mutta täytyy sanoa, että parin viikon Nepalissa olon jälkeen tämä maa ja sen ihmiset ovat vieneet sydämeni.
Ajatuksena minulla on erikoistua vammaistyöhön ja täällä olen saanut myös vahvistusta suuntautumiseeni.
Harrastuksiin minulla kuuluu matkustelun ohessa erilaiset liikuntamuodot sekä ystävät.







Sari

Täällä esittäytyy Sari, viidenkympin villitystä elävä nainen, joka lähti nuorison mukaan Nepaliin! Olen Jyväskylästä ja sattumien kautta eksyin opiskelemaan Pieksämäen Seurakuntaopistoon lähihoitajaksi. Olen kiitollinen että päädyin opiskelemaan juuri Pieksämäelle, koska se mahdollisti minulle tämän upean kokemuksen. Minulla on kaksi aikuista lasta ja tottakai koira, ja ikävissäni kaikki Kathmandun kulkukoirat ovat saaneet tuntea rapsutukseni!





Eve

Mä oon 23-vuotias oppisopimusopiskelija Pieksämäeltä, läheltä Savon sydäntä. Työskentelen lasten- ja nuorten psykiatrisella, jossa oppisopimuksella lisäkouluttaudun lähihoitajaksi. Nykyisellä työpaikallani olen ollut reilun 2,5vuotta ja tykkään aivan älyttömästi mun työstä! Nepaliin lähdin, koska kaipasin uusia kokemuksia elämääni ja joku tässä maassa houkutteli mut lähtemään rohkeasti mukaan tälle matkalle. Näin ekan reilun viikon jälkeen en kadu päivääkään, päinvastoin. Tämä maa on todella rikas upeine vuoristoineen ja monine eri uskontoineen. Vielä kolme viikkoa aikaa kokea upeita kokemuksia lisää!



Jere

Moi! Mä oon Jere, 18-vuotias ja tuun Vaasasta. Opiskelen media-assistentiksi ja opiskelua on takana 2,5vuotta. Harrastan seinäkiipeilyä sekä valokuvausta. Oon aina halunnu matkustaa Nepaliin ja kysyessäni opettajalta olisko Nepalissa mitään vaihtomahdollisuutta ja opettajan vastatessa kyllä, tänne päädyttiin!
(kuten kuvasta näkyy, päässä on paikallista käsityötä Epsassa)

Tervetuloa mukaan meidän matkaan!