Päädyimme tekemään lähihoitajan
työharjoittelun Kathmandun Down Schoolissa, eli lähinnä Down syndrooma- diagnoosin
saaneiden lasten ja nuorten koulussa. Virallista lähihoitajan työharjoittelua
(kasvun tukemisen jakso) tänne on tullut tekemään Sari ja Jonna. Jere
media-alan opiskelijana on tullut tutustumaan eri paikkoihin ja kuvaamaan eri
kohteita, ja Eve lähihoitajaopiskelijana lähti tutustumaan myös alan eri
paikkoihin.
Down School on paikallisen Shila
Tapanin vuonna 2006 perustama koulu, joka on suunnattu lähinnä Down syndroomaa
sairastaville lapsille ja nuorille. Koulussa on heidän lisäksi myös autisteja
sekä oppimisvaikeuksia ja muita kehitysvammoja omaavia lapsia. Koulussa asuu ja
opiskelee myös yksi CP-vammainen nuori nainen, jolla on omat henkilökohtaiset
avustajansa ympäri vuorokauden. Tällä hetkellä koulussa on 28 oppilasta,
ikähaitarilla 6-30 vuotta. Heidän koulunkäyntinsä kustantaa 2500 rupiaa
kuukaudessa(19,38euroa), ja lounaasta he maksavat 50 rupiaa päivässä(0,39euroa). Osa lapsista näkyi
syövän lounaan koulussa, ja osa ei. Noin kerran viikossa koululounas sisältää
liharuokaa, ja kerran viikossa he kuulemma myös tarjoilevat länsimaalaista
ruokaa.
Koulun toimintaa rahoitetaan
sponsoreiden ja lahjoittajien voimin. Osalla lapsista on sponsorit perheen
ulkopuolelta – tapasimme esimerkiksi australialaisen miehen, joka sponsoroi
yhden oppilaan koulunkäyntiä. Koululla käy noin kerran viikossa puheterapeutti
ja pari kertaa viikossa fysioterapeutti. He ottavat aina muutaman oppilaan
kerrallaan vastaanotolleen, terapiaa eniten tarvitsevia. Virallisia opettajia
koulussa ei tunnu olevan, vaan suurin osa siellä työskentelevistä naisista on
oppilaiden omia äitejä. Koulu järjestää kuukausittain retkiä, ja kaikkien
syntymäpäiviä ja muita juhlia juhlitaan ahkerasti.
Nepalilaiset osaavat kyllä ottaa
ilon irti musiikista ja tansseista! Jokaisena koulupäivänä olemme saaneet
todistaa hienoja tanssiesityksiä, ja toki päässeet itsekin mukaan tanssin
pyörteisiin! Perinteiset tanssit ja koreografiat moni nuorempikin lapsi tuntee.
On siinä ollut suomalaisilla päät pyörällä! Tanssin ja musiikin ohessa
päivittäisiin rutiineihin kuuluu ulkojumppa, joka alkaa koulupäivän alettua klo
10. Yksi lapsista ohjeistaa takapihalla muuta ryhmää erilaisiin liikkeisiin,
jotka ovat päivittäin samoja ja samassa järjestyksessä. Lapset ovat
asettautuneet kolmeen riviin pituusjärjestyksessä, ja jumpan lopuksi lauletaan
aina Nepalin kansallislaulu. Tästä siirrytään sisätilan isoon tilaan, missä
jumppaaminen jatkuu ”joogan” muodossa. Opettajat ohjaavat lapsia tekemään
erilaisia (aika haastaviakin) liikkeitä, ja kuri on melko jämpti. Liikkeet
pyydetään tekemään kunnolla ja oikein, ja laiskat lapset saavat välillä tehdä
liikkeet uudelleen open tiukassa valvonnassa.
Aamuisien jumppien jälkeen
jäädään istumaan saliin isoon piiriin. Noin klo 11 saakka yleensä leikitään
erilaisia leikkejä, lauluja ja pelejä – mekin alamme jo oppia paikallisia
nepalilaisia leikkejä, sillä leikit ovat yleensä samoja. Leikkien jälkeen
mennään ulos juomaan vettä, ja joskus tarjolla voi olla pientä välipalaa. Tämän
jälkeen ohjelma vähän vaihtelee.
Joogailua |
Sunnuntaisin (mikä on kouluviikon ensimmäinen
päivä) ja maanantaisin on äidinkieltä, tiistaisin ja keskiviikkoisin on
englantia ja tanssia, torstaisin on matematiikkaa ja tanssia ja perjantaisin
matematiikkaa. Näin ainakin lukujärjestyksen mukaan. Näyttäisi kuitenkin siltä,
että osa oppilaista tekee lukujärjestyksen mukaisia asioita, ja osa tekee mitä
milloinkin opet heille antavat tehtäväksi. Muutamat edistyneemmät ja vanhemmat
oppilaat tekevät hieman haastavimpia juttuja, englannin tunnilla tehtävänanto
on esimerkiksi englanniksi ja oppilaiden tulee kirjoittaa kokonaisia lauseita.
Samalla tunnilla olevat heikommat oppilaat vuorostaan saattavat kirjoittaa omaa
nimeään parin sivun verran tai värittää kuvia.
Olemme olleet oppitunneilla
mukana, ja auttaneet oppilaita heidän erilaisissa tehtävissään. Aina oppilaat
eivät saa kovinkaan selkeitä ohjeita opeilta, ja olemme sitten itse luovineet
tilanteissa keksien heille puuhaa. Huomaa, että osa oppilaista jaksaa ihan eri
tavalla keskittyä tekemiseensä, kun joku istuu vieressä ja kannustaa eteenpäin.
Monella oppilaalla olisi varmasti potentiaalia myös haastavimpiin tehtäviin ja
edistyksellisempään opiskeluun, mikäli resursseja ja opetusta olisi tarpeeksi.
Noin klo 12 tarjoillaan lounas
erillisessä pienessä rakennuksessa. Koulun keittiössä pääkokkina häärää Shilan
äiti. Koko perhe asuu siis koulurakennuksen yläkerrassa. Ruokailun jälkeen
oppilaat joko istuvat pihalla auringossa tai siirtyvät sisätiloihin
”lepäämään”. Heille on merkitty lukujärjestykseen oma lepohetki. Toiset
pötköttelevät patjoilla, ja toisilla on virtaa leikkiä ja pelata lisää. Moni
lapsi hakee reippaasti kontaktia, ja saatamme vaikka saada väsyneen oppilaan
(tai montakin) lepäämään syliin tai kainaloon. Muutenkin lapset ovat ottaneet
meidät hyvin vastaan ja kauaa ei kyllä tarvitse yksin istuskella!
Oppitunti "isojen" ryhmällä |
Iltapäivien ohjelma vaihtelee
lukujärjestyksen mukaan viikonpäivästä riippuen. Sunnuntaisin, maanantaisin ja
keskiviikkoisin vuorossa on tanssia, tiistaisin on vuorossa liikuntaa,
torstaisin taidetta sekä käsitöitä ja perjantai on ”Fun Friday” eli yleensä luvassa
on tanssia ja leikkejä. Tiistain liikuntahetkessä pihalle tuotiin kaksi pitkää
penkkiä, joilla lapset harjoittelivat tasapainokävelyä. Pienellä pihalla myös
pelattiin pallopelejä. Osaa lapsista touhu ei tuntunut kiinnostavan, joten he
seurasivat muiden otteita sivusta. Koululla käy myös erikseen musiikinopettaja
sekä tanssinopettaja. He ottavat muutaman lapsen kerrallaan tunneilleen.
Koulupäivä loppuu kello 15. Osa
lapsista jää vielä pidemmäksi aikaa koululle odottamaan kyytiään kotiin. Pari
isompaa lasta tulee itse kävellen kouluun, mutta suurin osa tuodaan ja haetaan.
Koulupäivien kulku ja opiskelu poikkeaa todella paljon suomalaisesta
kulttuurista. Kovinkaan suunnitelmallista ja järjestelmällistä opetus ei tunnu
olevan. Tärkeintä sekä oppilaille että henkilökunnalle on varmaankin
yhteisöllisyys, ei niinkään oppiminen ja edistyminen. Tämä näkemys siis vain
ulkopuolisen silmin katsottuna. Lapset tuntuvat olevan tyytyväisiä ja
onnellisia, ja surullisia naamoja harvoin näkee. Sellaista iloisuutta sekä musiikin
ja tanssin täyttämää koulupäivää tuskin moni lapsi Suomessakaan vieroksuisi…
Tekstin pakertamisesta kunnia Jonnalle! Tehdään myöhemmin vielä toinen postaus Down koulusta, joissa kerrotaan enemmän meidän vetämistä jutuista.
Kuulemisiin! - Eve 😘