Down School

Päädyimme tekemään lähihoitajan työharjoittelun Kathmandun Down Schoolissa, eli lähinnä Down syndrooma- diagnoosin saaneiden lasten ja nuorten koulussa. Virallista lähihoitajan työharjoittelua (kasvun tukemisen jakso) tänne on tullut tekemään Sari ja Jonna. Jere media-alan opiskelijana on tullut tutustumaan eri paikkoihin ja kuvaamaan eri kohteita, ja Eve lähihoitajaopiskelijana lähti tutustumaan myös alan eri paikkoihin.

Down School on paikallisen Shila Tapanin vuonna 2006 perustama koulu, joka on suunnattu lähinnä Down syndroomaa sairastaville lapsille ja nuorille. Koulussa on heidän lisäksi myös autisteja sekä oppimisvaikeuksia ja muita kehitysvammoja omaavia lapsia. Koulussa asuu ja opiskelee myös yksi CP-vammainen nuori nainen, jolla on omat henkilökohtaiset avustajansa ympäri vuorokauden. Tällä hetkellä koulussa on 28 oppilasta, ikähaitarilla 6-30 vuotta. Heidän koulunkäyntinsä kustantaa 2500 rupiaa kuukaudessa(19,38euroa), ja lounaasta he maksavat 50 rupiaa päivässä(0,39euroa). Osa lapsista näkyi syövän lounaan koulussa, ja osa ei. Noin kerran viikossa koululounas sisältää liharuokaa, ja kerran viikossa he kuulemma myös tarjoilevat länsimaalaista ruokaa.

Koulun toimintaa rahoitetaan sponsoreiden ja lahjoittajien voimin. Osalla lapsista on sponsorit perheen ulkopuolelta – tapasimme esimerkiksi australialaisen miehen, joka sponsoroi yhden oppilaan koulunkäyntiä. Koululla käy noin kerran viikossa puheterapeutti ja pari kertaa viikossa fysioterapeutti. He ottavat aina muutaman oppilaan kerrallaan vastaanotolleen, terapiaa eniten tarvitsevia. Virallisia opettajia koulussa ei tunnu olevan, vaan suurin osa siellä työskentelevistä naisista on oppilaiden omia äitejä. Koulu järjestää kuukausittain retkiä, ja kaikkien syntymäpäiviä ja muita juhlia juhlitaan ahkerasti.

Nepalilaiset osaavat kyllä ottaa ilon irti musiikista ja tansseista! Jokaisena koulupäivänä olemme saaneet todistaa hienoja tanssiesityksiä, ja toki päässeet itsekin mukaan tanssin pyörteisiin! Perinteiset tanssit ja koreografiat moni nuorempikin lapsi tuntee. On siinä ollut suomalaisilla päät pyörällä! Tanssin ja musiikin ohessa päivittäisiin rutiineihin kuuluu ulkojumppa, joka alkaa koulupäivän alettua klo 10. Yksi lapsista ohjeistaa takapihalla muuta ryhmää erilaisiin liikkeisiin, jotka ovat päivittäin samoja ja samassa järjestyksessä. Lapset ovat asettautuneet kolmeen riviin pituusjärjestyksessä, ja jumpan lopuksi lauletaan aina Nepalin kansallislaulu. Tästä siirrytään sisätilan isoon tilaan, missä jumppaaminen jatkuu ”joogan” muodossa. Opettajat ohjaavat lapsia tekemään erilaisia (aika haastaviakin) liikkeitä, ja kuri on melko jämpti. Liikkeet pyydetään tekemään kunnolla ja oikein, ja laiskat lapset saavat välillä tehdä liikkeet uudelleen open tiukassa valvonnassa.

Aamuisien jumppien jälkeen jäädään istumaan saliin isoon piiriin. Noin klo 11 saakka yleensä leikitään erilaisia leikkejä, lauluja ja pelejä – mekin alamme jo oppia paikallisia nepalilaisia leikkejä, sillä leikit ovat yleensä samoja. Leikkien jälkeen mennään ulos juomaan vettä, ja joskus tarjolla voi olla pientä välipalaa. Tämän jälkeen ohjelma vähän vaihtelee. 

Joogailua

Sunnuntaisin (mikä on kouluviikon ensimmäinen päivä) ja maanantaisin on äidinkieltä, tiistaisin ja keskiviikkoisin on englantia ja tanssia, torstaisin on matematiikkaa ja tanssia ja perjantaisin matematiikkaa. Näin ainakin lukujärjestyksen mukaan. Näyttäisi kuitenkin siltä, että osa oppilaista tekee lukujärjestyksen mukaisia asioita, ja osa tekee mitä milloinkin opet heille antavat tehtäväksi. Muutamat edistyneemmät ja vanhemmat oppilaat tekevät hieman haastavimpia juttuja, englannin tunnilla tehtävänanto on esimerkiksi englanniksi ja oppilaiden tulee kirjoittaa kokonaisia lauseita. Samalla tunnilla olevat heikommat oppilaat vuorostaan saattavat kirjoittaa omaa nimeään parin sivun verran tai värittää kuvia.

Olemme olleet oppitunneilla mukana, ja auttaneet oppilaita heidän erilaisissa tehtävissään. Aina oppilaat eivät saa kovinkaan selkeitä ohjeita opeilta, ja olemme sitten itse luovineet tilanteissa keksien heille puuhaa. Huomaa, että osa oppilaista jaksaa ihan eri tavalla keskittyä tekemiseensä, kun joku istuu vieressä ja kannustaa eteenpäin. Monella oppilaalla olisi varmasti potentiaalia myös haastavimpiin tehtäviin ja edistyksellisempään opiskeluun, mikäli resursseja ja opetusta olisi tarpeeksi.

Noin klo 12 tarjoillaan lounas erillisessä pienessä rakennuksessa. Koulun keittiössä pääkokkina häärää Shilan äiti. Koko perhe asuu siis koulurakennuksen yläkerrassa. Ruokailun jälkeen oppilaat joko istuvat pihalla auringossa tai siirtyvät sisätiloihin ”lepäämään”. Heille on merkitty lukujärjestykseen oma lepohetki. Toiset pötköttelevät patjoilla, ja toisilla on virtaa leikkiä ja pelata lisää. Moni lapsi hakee reippaasti kontaktia, ja saatamme vaikka saada väsyneen oppilaan (tai montakin) lepäämään syliin tai kainaloon. Muutenkin lapset ovat ottaneet meidät hyvin vastaan ja kauaa ei kyllä tarvitse yksin istuskella!

Oppitunti "isojen" ryhmällä

Iltapäivien ohjelma vaihtelee lukujärjestyksen mukaan viikonpäivästä riippuen. Sunnuntaisin, maanantaisin ja keskiviikkoisin vuorossa on tanssia, tiistaisin on vuorossa liikuntaa, torstaisin taidetta sekä käsitöitä ja perjantai on ”Fun Friday” eli yleensä luvassa on tanssia ja leikkejä. Tiistain liikuntahetkessä pihalle tuotiin kaksi pitkää penkkiä, joilla lapset harjoittelivat tasapainokävelyä. Pienellä pihalla myös pelattiin pallopelejä. Osaa lapsista touhu ei tuntunut kiinnostavan, joten he seurasivat muiden otteita sivusta. Koululla käy myös erikseen musiikinopettaja sekä tanssinopettaja. He ottavat muutaman lapsen kerrallaan tunneilleen.

Koulupäivä loppuu kello 15. Osa lapsista jää vielä pidemmäksi aikaa koululle odottamaan kyytiään kotiin. Pari isompaa lasta tulee itse kävellen kouluun, mutta suurin osa tuodaan ja haetaan. Koulupäivien kulku ja opiskelu poikkeaa todella paljon suomalaisesta kulttuurista. Kovinkaan suunnitelmallista ja järjestelmällistä opetus ei tunnu olevan. Tärkeintä sekä oppilaille että henkilökunnalle on varmaankin yhteisöllisyys, ei niinkään oppiminen ja edistyminen. Tämä näkemys siis vain ulkopuolisen silmin katsottuna. Lapset tuntuvat olevan tyytyväisiä ja onnellisia, ja surullisia naamoja harvoin näkee. Sellaista iloisuutta sekä musiikin ja tanssin täyttämää koulupäivää tuskin moni lapsi Suomessakaan vieroksuisi…

Tekstin pakertamisesta kunnia Jonnalle! Tehdään myöhemmin vielä toinen postaus Down koulusta, joissa kerrotaan enemmän meidän vetämistä jutuista.

Kuulemisiin! - Eve 😘